Muinaisnimistö: Suomen kunnat

Uusi kirja
22,95 €

Paikannimet kertovat ensimmäisistä asukkaista. Vanha kieli näkyy entisten ja nykyisten Suomen kuntien Ruotsin vallan vanhoissa maakirjanimissä. Ne poikkeavat jonkin verran nykynimistä. Yllättäen suomalais-ugrilaisen mansin kielen pyyntitermien vastaavuus on nimenannon motiivi.

Mielenkiintoista kirjassa on ollut havaita sukukieli mansin yhtenevyys vanhoihin paikannimiin. Jatkuvassa käytössä olleet kuntanimet ovat säilyttäneet vanhan nimiasun.

Teoksessani olen tarkastellut niin maaston muotoja pyytäjän silmin kuin antanut nimen tulkinnan Museoviraston kaivausten perusteella. Kaivaukset kertovat paikan merkittävyydestä ja kulttuurisuhteista niin Venäjän kuin Baltian suuntaan. Arkeologisten löydökset todentavat paikan kulttuurimotiivin. Kirja kuvaa pronssi- ja kivikauteen ulottuvan paikan nimeäjän näkökulman.